Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Maailman parhaimmat kengät


Kirjoittaja: Martti Anneberg

Minkämerkkiset tai -tyyliset kengät ovat kaikista kokeilemistanne ne parhaimmat? Martti Annebergin tarina esittelee jalkineita, joilla kävelee mielellään ja nivelet laulaa ilosta...


Kun Elis kuulee ruotsalaisvieraidensa kiinnostuksen, hän lähtee tyttärensä Irjan ja Martin kanssa käyttämään heitä Purnumukassa, jossa tuntee hyvin Niila Nikodemuksen. Tuolloin elettiin kesää 1950. Niila kuului niihin täysverisiin saamelaissukuihin, jotka muuttivat porotokkineen Enontekiön tunturialueelta Sompion seudulle 1800-luvun lopulla. Elis soittaa Matti Ilveskiven puutavaraliikkeen konttorista Sodankylän Osuuskaupan Vuotson myymälän hoitajalle ja välittää tämän kautta Niilalle viestin tulostaan. Perillä Martin Pettersson, jonka perheessä Martti-poika oli viettänyt sotalapsuutensa, ajaa autonsa Tankajoen ja Iso-ojan välisen kankaan kummulle pystytetyn hirsitalon pihaan.

Kesäisiin asusteisiin sonnustautuneen perheen jäsenet tulevat pihalle heitä vastaan. Lisa Samuelsson ihastelee naisten kukkamekkoja, lapinhilkkoja, huiveja ja hopeariskuja, joita perheen naiset eivät olisi muuten panneet päälleen kuin merkittäviin juhliin. Lisa oli nähnyt ruotsalaisissa lehdissä talvella otettuja kuvia Jällivaaran saamelaisista ja kysyy, miksi Suomen saamelaiset eivät käytä karvakenkiä?

Marian kääntäessä Lisan kysymyksen Nikodemuksille, nämä eivät, sisäsivistyneitä kun ovat, naura vaan selittävät kohteliaasti käyttävänsä vain talvella poron koipinahasta ommeltuja kippurakärkisiä karvakenkiä, kallokkaita tai nutukkaita.
- Naa, Tämmöset vuotakengät, joita met piämmä kesällä, tehhään lehemännahoista. Son poronnahkaa paksumpaa ja siksi parempaa kengänpohojina, Niilan vaimo selittää samalla Sodankylän murteella, jonka Nikodemukset olivat omaksuneet muiden Vuotson seudun saamelaisten tavoin kielenkäyttöönsä asioidessaan kirkolla ja seurustellessaan alueen alkuperäisväestön kanssa.

Vaimon puhuessa oli Niila kärppänä käväissyt sisällä ja tuo sieltä tullessaan riekonvalkeat nutukkaat, värikkään paulanauhan ja kenkäheinänipun.
- Met emmä käytä nutukkaissa sukkia ollenkhan. Täytämme net kenkäheinillä, hän sanoo ja ryhtyy saman tien selittämään, miten kesällä leikataan jokivarsiniityiltä pehmeää saraheinää kämmeneen mahtuviksi nipuiksi, pehmitetään ne hakkaamalla naulapuuhun tai lyömällä niitä puunuijalla kiveä tai puuta vasten, kuivataan pari päivää, jonka jälkeen niput punotaan suuriksi pullakranssin muotoisiksi vierroiksi, jossa ne säilyvät murenematta.

Sitten Niila vuoraa malliksi toisen nutukkaan kenkäheinillä. Se on sen jälkeen kuin linnunpesä, joka odottaa pehmeänä ja lämpimänä asukastaan, paljasta jalkaa. Elis ryhtyy kehumaan heinäkenkää:
- Mikhän tieje tai tekniikka ei ole pystyny kehittämhän lämpimämpää kuivan lumikelin kenkää. Kenkäheinä immee kaiken sen kosteuven, minkä jalaka siihen hikenä pukkaa ja pittää sen tähen jalan aina kuivana ja lämpimänä.
Sitten hän naurahtaa ja sanoo:
- Eikä koskhan tule sukkapyykkiä, ko murentunhet ja likkaantunhet heinät voi nakata piishin.

Juodaan talon emännän keittämät kahvit ja ruotsalaiset kokeilevat talonväen tapaa: ripauttamalla kahvikuppiin vähän suolaa. Tarinaa ja kyseltävää riittää, kun näkösälle on tuotu monenlaisia porotalouteen liittyviä tarvekaluja. Kun ryhdytään puhumaan erotuksista, Elis ehdottaa Niilalle, että vieraita käytetään Vuomaselän poroaidalla, jossa Lapin kuuluisimpia erotuksia pidetään. Ruotsalaisvieraat ovat aivan innoissaan siitä, että pääsivät tapaamaan Nikodemuksen lappalaisperhettä. Kiitokset ovat runsaat heidän tehdessä lähtöä. Martin Petterson kirjoittaa Niilan osoitteen ylös ja lupaa lähettää tälle jotakin aitoruotsalaista.
- Mulle se toi tuliaisiksi lunkkapöksyt. Soli semmonen kokohaalari, jossa välihousut ja -paita oli kuvottu yhthen. Takapuolen kohala oli suuri läppä, semmonen napeilla ylälaijasta kiini näplättävä, jotta hyysikässä ei tarttis sitä riisuva. Sati ettet saa samanlaiset, Aale sanoo, katsoen muikeailmeisenä Niilaa.
- Semmosta mie en uskaltas pääle panna. Jos joku poromies näkis semmosen vaathen mulla, niin joutusin loppuikäni kulukemhan lunkkapöksynä. Ois siinä ristissä kantamista, Niila päivittelee, puistelee päätään ja kihertää naurua korkealla äänellä.