Gollegiella – Pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto jaetaan syksyllä 2010

GOLLEGIELLA - Pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto jaetaan neljännen kerran syksyllä 2010 saamelaisasioista vastaavien ministereiden ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien tapaamisessa Tukholmassa marraskuussa. Palkinto myönnetään yksityishenkilöille tai yhteisöille Norjassa, Ruotsissa, Suomessa tai Venäjällä saamen kielen edistämisestä.

Palkinnon ovat perustaneet saamelaisasioista Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa vastaavat ministerit ja näiden maiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkinto on suuruudeltaan 12 500 euroa.

Kielipalkinnon tavoite
Kielipalkinnon tavoitteena on myötävaikuttaa saamen kielen edistämiseen tai säilymiseen Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä.

Kuka voi saada palkinnon?
Kielipalkinto myönnetään yksityishenkilöille (ml. ryhmä) tai yhteisöille (ml yhdistys, laitos), jotka ovat ansioituneet toimimalla merkittävällä tavalla saamen kielen edistämiseksi, kehittämiseksi tai säilymiseksi. Palkinto voidaan myöntää esimerkiksi kirjallisista, suullisista tai muista ansioista, jotka sijoittuvat hyvin laajalti eri toimialueille. Palkinto voidaan jakaa useiden voittajien kesken.

Ilmoita oma ehdokkaasi!
Yksityishenkilö, ryhmä tai yhteisö Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä voi tehda oman ehdotuksensa vuoden 2010 palkinnon saajasta. Ehdotus palkinnon saajaksi ja korkeintaan 1-2 sivun kirjallinen perustelu tulee toimittaa viimeistään 1. syyskuuta.

Lisää tietoa ja ohjeita Saamelaiskäräjien sivulla.


08.07.2010 11:06