Lapin lastenkulttuuriverkosto

Taikalamppu on valtakunnallinen lastenkulttuuriverkosto, jonka muodostavat 11 eri puolella Suomea toimivaa lastenkulttuurikeskusta. Tämä Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä verkosto aloitti toimintansa vuonna 2003. Yksi keskuksista on Lapin lastenkulttuuriverkosto, joka nimettiin Taikalampun jäseneksi vuonna 2006. Taikalamppu toimii yhteistyössä valtiollisten, kunnallisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

- Lapin lastenkulttuuriverkostoon kuuluvat Kemin, Kemijärven, Rovaniemen ja Tornion kaupungit, Ranuan kunta sekä Saamelaiskäräjät toimialueenaan Enontekiö, Utsjoki, Inari ja Sodankylän Vuotso, kertoo Lapin lastenkulttuuriverkoston koordinaattori Tuija Kautto-Seinäjokinen. - Lapissa tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat kunnalliset koulut, päivähoito, nuorisotyö sekä taidelaitokset, kuten kirjastot. Lisäksi yhteistyötä tehdään Lapin taidetoimikunnan, Ely-keskuksen sekä erilaisten hankkeiden ja oppilaitosten kanssa. Lapin liitto on tärkeä toiminnan rahoittaja, jatkaa Kautto-Seinäjokinen. Perhosparvi-työpajasta. Kuvaaja Tuija K-S.

Taikalamppu-keskuksissa kehitetään lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa sekä tuetaan heidän itsensä tuottamaa kulttuuria. Jokaisella toimipisteellä on myös Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamia erityisiä kehittämistehtäviä. - Lapille annetut tehtävät ovat lasten ja nuorten kulttuuritoiminnan kehittäminen alueellisesti ja paikallisesti sekä taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmien kehittäminen. Taidealakohtaisesti edistämme sarjakuvaa, mediakasvatusta ja saamelaista lastenkulttuuria, Kautto-Seinäjokinen mainitsee.

Toiminnan kohderyhmänä ovat tietenkin lapset ja nuoret, mutta siihen luonnollisesti kuuluvat myös perheet sekä alalla työskentelevät aikuiset. - Toimintaa kohdennetaan yleensä rajatummalle ryhmälle, kuten esi- tai yläkoululaisille. Koulutusta voidaan tarjota myös lasten ja nuorten parissa työskenteleville aikuisille, esimerkiksi Rovaniemellä toteutettu kaupungin päivähoitohenkilöstön taidekasvatuskoulutus. Osa toiminnasta on kaikille avointa tapahtumaluonteista toimintaa, kertoo Kautto-Seinäjokinen.

Jo pelkästään tämän vuoden aikana on ehtinyt olla monenmoista toimintaa. Taikalamppu on ollut mukana tuottamassa lasten ja nuorten osuuksia mm. alkuperäiskansojen elokuvajuhlilla ja Kemin sarjakuvapäivillä. Lisäksi eri puolilla maakuntaa on järjestetty mm. mangapäiviä, erilaisia kulttuuriaiheisia työpajoja ja puuhapäiviä. Paljon hauskaa tekemistä ja toimintaa on luvassa myös jatkossa.

- Tänä kesänä olemme osallistuneet Jokinainen -taidevaellukseen tuottamalla Ötökät-työpajan osaksi sen ohjelmaa Enontekiöllä ja Tornion Kukkolankoskella. Heinäkuussa olemme mukana "Kameli Kemelin keskiviikoissa" Rovaniemellä yhdessä Monitaideyhdistys Pisteen kanssa. Elokuussa käynnistyy Kemissä Elohiiri-lastenviikko ja heti syyskuun alussa teemme yhteistyötä 7 SOOLOA -nukketeatterifestivaalin kanssa Rovaniemellä ja Ranualla. Syksyn suosittu tapahtuma on kansainvälinen "24 tuntia sarjakuvaa" yhteistyössä Lapin maakuntakirjaston kanssa. Syksyyn sijoittuu myös "Arktista Vimmaa elokuva- ja mediafestivaali" Rovaniemellä, jonka puitteissa tarjoamme lasten ja nuorten elokuvaesityksiä myös kierrokselle maakuntaan. Festivaalin yhteydessä järjestämme "Flip book eli pläräanimaatiokilpailun" lappilaisille lapsille ja nuorille, lupaa Kautto-Seinäjokinen.

Lisää tietoa toiminnasta ja tapahtumista löydät Lapin lastenkulttuuriverkoston kotisivulta.
Tutustu myös Taikalampun sivuihin.

 

21.7.2010 Satu Soukka