Nykyään Lapin tunturit tunnetaan ennenkaikkea talviurheilukeskuksistaan, mutta ne ovat myös paljon muuta. Lapin tunturit ovat 65 miljoonaa vuotta vanhoja jättiläisiä. Alppien muodostuminen aiheutti laajoja kallioperän muutoksia, joiden vaikutuksesta nousivat myös Lapin tunturit. Nykypäivän muotonsa tunturit saivat viimeisellä jääkaudella noin 10 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö virtasi Suomen ylitse.
Tunturilla tarkoitetaan vuorenomaista muodostumaa, jolla on puuton laki, paljakka. Se erottaa varsinaisen tunturin eteläisemmissä osissa kohoavista vaaroista. Lue lisää tuntureista ympäristökeskuksen sivulta.
Lapin alueella kohoaa lukuisia tuntureita. Tunnetuimpia ovat mm. Halti, Saana ja Korvatunturi, yhdessä suosittujen talviurheilukeskus-tuntureiden kanssa. Laajin tunturiryhmä löytyy Enontekiöltä käsivarren alueelta, jolla sijaitsee myös Suomen korkein tunturi Halti. Suomen eteläisin tunturi Iso-Syöte sijaitsee juuri Lapin maakunnan rajan eteläpuolella, Pudasjärvellä. Tutustu Suomen korkeimpiin kohtiin wikipediassa.
Tälle sivulle on koottu tietoa Lapin tuntureista. Tutustu oheisiin linkkeihin.
aukipää - paljaslakinen vaara
gaissa - suuri tunturi, jonka huipulla oleva lumi ei sula
kero - paljas, pyöreäpäinen tunturinlaki
kuru - tunturirotko
myrä - ankara tunturimyrsky
paljakka - puuton tunturimaa
pahta - jyrkkä kallioseinämä
rakka - kivilouhikko, kivilohkareita
Lähteet:
Lapin sanastoa (Äkäslompolon koulu)
Palsila, Kari (1995) Lapin opas. WSOY. Porvoo.
Wikipedia
Aakenustunturi
Ailigas
Halti
Hammastunturi
Karhutunturi
Kaunispää
Kiilopää
Korvatunturi
Kovddoskaisi
Kätkätunturi
Lammasoaivi
Lehmäkero
Luosto
Muotkatunturit
Olos
Ounastunturi
Pallas
Peltotunturi
Pyhätunturi (Kittilä)
Pyhätunturi (Pelkosenniemi)
Ropi
Saana
Sallatunturi
Sokosti
Sorsatunturi
Suomutunturi
Särkitunturi
Talkkunapää
Ylläs