Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Lapin historiaa lyhyesti

Klikkaa otsikkoa.
1. Kivikaudelta ajanlaskun alkuun
2. Pohjoiset kulttuurit Lapin ja Lannan rajalla
3. Ankarat vuosikymmenet
4. Talonpoikaistumisen vuosisadat
5. Teollistumisen aika
6. Lappi sodassa - Jatkosota 1941-1944
7. Lappi sodassa - Lapin sota 1944-1945
8. Kotiinpaluusta jälleenrakennukseen

Lähteet:
Enbuske, Matti (2003) Lapin asuttamisen historia. Teoksessa Massa & Snellman (toim.) Lappi: Maat, kansat, kulttuurit. Suomen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 924. Karisto Oy. Hämeelinna. S. 39-63. 

Lähteenmäki, Maria (2006) Terra Ultima. Matka Lapin historiaan. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu.

Tuominen, Marja (2003) Lapin sodan tuhot ja jälleenrakennus. Teoksessa Massa & Snellman (toim.) Lappi: Maat, kansat, kulttuurit. Suomen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 924. Karisto Oy. Hämeenlinna. S. 102-125.

 

1. Kivikaudelta ajanlaskun alkuun

Pohjois-Suomessa on asuttu jo vuosituhansien ajan. Varhaisimpia löytöjä pohjoisen ihmisen elämästä on mm. Rovaniemen seudulta löytynyt puinen hirvenpää, joka on ajoitettu kivikaudelle eli noin vuoteen 5800 e.a.a. Suomen Lappia on tiettävästi asuttanut saamelainen kansa. Saamelaisilla oli yhteyksiä eri puolille maailmaa, muun muassa hämäläisiin ja yläsatakuntalaisiin, mutta myös Skandinavian pohjoisosiin. Lapin alueelta on niin ikään löydetty rautakauden esineitä, joita on jäljitetty Pohjoismaihin ja Venäjän suuntaan - "kansainvälinen kauppa" oli siis arkipäivää jo tuolloin.

Ajanlaskun alussa eli rautakaudella alkoi Lapin suurten jokilaaksojen varsille ilmaantua suomalaistalonpoikaista asutusta. Paikallinen pyyntitalous sai siis naapurikseen maatalouden, mikä tuli vaikuttamaan niin kieleen kuin tapoihinkin. Maanviljelyskulttuuri kasvatti väestömäärää ja sitä mukaa levittäytyi yhä laajemmalle saamelaisen kulttuurialueen kustannuksella: pyyntitalous oli riippuvainen luonnon resursseista. Talonpoikaiskulttuuri vakiintui pohjoiseen viimeistään 800-luvulla. 

2. Pohjoisen kulttuurit Lapin ja Lannan rajalla

Suomalaistalonpoikainen kulttuuri vallitsi Tornion-Kemijokilaakson alueella, ulottuen Pellon ja Rovaniemen seuduille saakka. Sen pohjois- ja itänaapureina vaikuttivat saamelaiskulttuurit: pohjoisen sisämaassa asuivat Kemin Lapin metsäsaamelaiset sekä Inarin kalastajasaamelaiset. Tornion Lapin tunturialuetta asuttivat porosaamelaiset. Rannikolla asuvan väestön näkökulmasta näistä saamelaisalueista tuli ns. takamaiden "lappien" kulttuureja.

Kulttuurien ja kielten poikkeavuuden sekä Ruotsin kruunun verotuspolitiikan vuoksi syntyi Lapinraja eli Lannan ja Lapinmaan raja. Lantalaisilla viitataan suomalaistalonpoikaiseen väestöön. Rajasta käytiin kiistoja talollisten ja Lapinmaan asukkaiden välillä. Lopullisesti raja määriteltiin vasta vuonna 1795. Tässä on kuitenkin mainittava, että nykyajan Saamelaisalueen muodostavat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Lisäksi alueeseen kuuluvat Ruotsin ja Norjan pohjoisosat sekä Kuolan niemimaa.

3. Ankarat vuosikymmenet

1500-luvun loppupuolen Pitkän vihan eli 25-vuotisen sodan venäläisvainot ulottuivat myös pohjoiseen, mm. Rovaniemen alue tuhottiin. Vainojen lisäksi katovuodet piinasivat pohjoisen ihmistä. 1690-luvun pahoina nälkävuosina koettiin katastrofi: ilmasto oli vuosituhannen kylmin ja maataloudessa elettiin ilmastollisesti marginaalisella alueella. Vaikeudet olivat pahimmat juuri maanviljelys- ja karjanhoitotiloilla. Huono sää vaikutti myös lohenpyyntiin ja tulvat siirtyivät myöhään kesälle. Lisäksi Ruotsin suurvalta värväsi miesvoimaa Euroopan sotatantereille ja moni pohjoisen talonpoika joutui lähtemään taisteluihin. Lapinmaasta sen sijaan ei värvätty sotilaita, joten nämä "takamaat" tarjosivat pakopaikan sotavärväyksestä.

4. Talonpoikaistumisen vuosisadat

Talonpoikainen asutus laajeni Lapinmaahan 1600-luvulla, minkä johdosta Lapinraja siirtyi pohjoisemmaksi. Joitakin saamelaissukuja jäi asumaan Lapinrajan eteläpuolelle, omaksuen talonpoikaiskulttuurin. Ristiriidoilta ei kuitenkaan vältytty, mutta saamelaisten oli pakko sopeutua uuteen tilanteeseen.

Talonpoikaiskulttuuri asettui edelleen suurten jokien varsille. Pellot raivattiin rantatörmille talon läheisyyteen, mutta hyvinä karjalaitumina toimineista luonnonniityistä alkoi olla pulaa. Karjanhoito oli tuolloin vielä tärkeämpää kuin maanviljely, jonka merkitys korostui vasta 1700-luvulla. Maatilojen elämä edusti ns. sekakulttuuria, jossa harjoitettiin myös riistan ja kalan pyyntiä. Riistanpyynnillä oli vaikutuksensa pohjoisen eläinkantaan ja lopulta myös elinkeinoihin. Villipeurat ja majavat pyydettiin lähes loppuun, jolloin alkoi vähittäinen siirtyminen peurasta kesytetyn poron hoitoon. Peurakannan hiipuminen oli yksi syy sille, että Lapinmaan asukkaillakin alkoi olla lehmiä ja poromäärät alkoivat nousta.

1720-luvulla uudistilojen perustaminen siirtyi yhä syrjäisemmille ja pohjoisemmille seuduille: sivuvesistöjen varteen sekä kaukaisten järvien rantamaisemiin. Maata opittiin muokkaamaan yhä tehokkaammin ja nousukauden myötä uusia pitäjiä perustettiin. Nämä maalliset pitäjät olivat käytännössä samoja kuin kirkolliset seurakunnat.

Lapinmaassa oli 1700-luvun lopulla enää muutama saamelaiseksi merkitty talous. Tosin suurin osa Lapinmaan talollisista oli tietysti saamelaisia, mutta heidät merkittiin verokirjoihin yksinkertaisesti verotalonpoikina. Todellistakin maatalouteen siirtymistä tapahtui varsinkin Kemin Lapin eteläosissa. Kuusamon, Kuolajärven, Kittilän, Muonion ja Sodankylän seurakunnat olivat talonpoikaistumassa. Seurauksena oli metsäsaamelaisen kulttuurin katoaminen Lapin kairoista.

5. Teollistumisen aika

Suomesta tuli vuonna 1809 autonominen osa Venäjää ja Tornionjoesta tuli rajajoki. Nykypäivänä ymmärretty Lapin ja Peräpohjolan alue muotoutui. Nykyisen Lapin alueelle perustettiin 11 itsenäistä seurakuntaa eli pitäjää. Vuonna 1869 pohjoinen sai Tornion rinnalle toisen kaupungin, Kemin.

Poro- ja maatalous olivat edelleen merkittäviä elinkeinoja 1800-luvulla Pohjois-Suomessa. Lisäksi uudenlainen elinkeino alkoi muotoutua: metsätalous ja metsäteollisuus juurtuivat Kemijokilaaksoon. Metsät olivat hyvien kulkuyhteyksien lähellä ja työvoimaa oli saatavilla väestönkasvun kiihtymisen ansiosta. Lapin savotoilla työskenteli 1900-luvun alussa 10 000 miestä.

Metsätaloudella oli merkittävä vaikutus lappilaiseen elämään. Sen myötä kulkuyhteydet alkoivat kehittyä tieverkoston ja rautatien rakentamisella. 1800-luvun loppupuolella tieverkko ulottui Kittilään, Kolariin ja Sodankylään. Autot ilmaantuivat Lapin maanteille 1920-luvulla. Rautatieverkosto valmistui 1900-luvun alkuvuosina. Hallinnollista eriytymistä tapahtui myös: pohjoinen Suomi irrotettiin Oulun läänistä eli itsenäinen Lapin lääni syntyi vuonna 1938. Rovaniemen kauppalasta tuli läänin pääkaupunki keskeisen sijaintinsa vuoksi.

Maatalouteen perustunut elämänmuoto oli vallitseva 1700-luvulta lähtien ja koki lakipisteensä 1950-luvulla. Siitä lähtien viljelmien määrä alkoi laskea teollisuuden alojen noustessa. Metsäteollisuuden työllistävyys väheni koneistumisen myötä ja ihmiset alkoivat siirtyä palveluelinkeinoon ja palkkatyön pariin, maatiloilta taajamiin. 

6. Lappi sodassa - Jatkosota 1941-1944

Suomen talvisota syttyi 30.11.1939. Lapissa ei tehty erikoisjärjestelyjä, koska ei uskottu Neuvostoliiton hyökkäykseen pohjoisesta huonojen liikenneyhteyksien takia. Liikekannallepanomääräyksen mukaisesti Lapin miehet kuitenkin koulutettiin ja varustettiin, sekä lopulta siirrettiin Kainuun puolelle itärajan suuntaan, Hyrynsalmen ja Suomussalmen rintamille taistelemaan. Talvisota päättyi rauhanilmoitukseen 13.3.1940. Suomalaisia kaatui sodassa noin 22 800, joista Lapin miehiä 991.

Samoihin aikoihin Saksa alkoi miehittää Norjaa eli toisen maailmansodan uhka varjosti Suomen Lappia. Suomen ja Saksan väliset neuvottelut alkoivat, koska Saksa oli kiinnostunut Muurmannin radasta sekä Petsamon nikkelistä. Neuvottelut päättyivät sopimukseen 22.9.1940, jonka mukaan saksalaiset joukot kulkevat Lapin halki Petsamoon ja Kirkkoniemeen Jäämeren rannalle. Lisäksi Sodankylään ja Ivaloon tuli rakentaa majoitustiloja sotilaille. Noin 10 000 saksalaista sotilasta kulki Lapin halki loppuvuoden 1940 aikana.

Kesän 1941 aikana suomalais-saksalainen yhteistyö tiivistyi, kun saksalaisia joukkoja saapui yhä enenevissä määrin. Jatkosodan lopulla sotilaita oli noin 200 000, kun Lapin asukasmäärä oli vain 150 000. Monille saksalaisille Lappi oli positiivinen yllätys, kuten erään saksalaisen sotilaan muistelmissa kuvataan: "siisteillä kaduilla käveli viehättäviä tyttöjä kukkasin koristelluissa olkihatuissaan, ilmavissa kesämekoissaan ja aistikkaissa korkkikengissään. Kaupunkikuva on hämmentävä."

Jatkosodaksi nimetty sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi 25.6.1941. Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon kolme päivää aiemmin. Lapin miehet olivat saksalaisen komennuksen alla ja heidät kuljetettiin taistelemaan Sallan rintamalle. Siellä tavoitteena oli Kantalahti ja Muurmannin rata. Salla oli vallattu viikossa, mutta tunnetussa Nurmitunturin taistelussa tappiot olivat tuntuvat. Vähitellen saksalais-suomalaisten joukkojen eteneminen juuttui niin Sallassa kuin Petsamossakin. Sitä myötä usko saksalaisten taistelukykyyn heikkeni, jäihän Muurmannin radan saavuttaminen vain lupaukseksi. Lapin miehet huomasivat, että saksalaiset eivät osanneet kulkea erämaassa, hiihtämisestä ja suunnistuksesta puhumattakaan. Kuri alkoi pikkuhiljaa höltyä ja karkuruutta esiintyi. Joulukuussa 1941 lappilaisten muodostama divisioona siirrettiin Karjalan rintamille ja joukkojen ristiriidat päättyivät siihen. Seurasi tilanne, että Lappia jäivät puolustamaan saksalaiset joukot. Tämä aiheutti harmia ja mustasukkaisuutta etelässä taistelevien Lapin miesten keskuudessa; jäiväthän heidän perheensä saksalaisten sotilaiden huomaan.

Jatkosodan aikana Neuvostoliiton partisaanit tekivät tuhojaan rajaseutujen kylissä. Hyökkäysten seurauksena monet lapset, naiset ja vanhukset saivat surmansa. Partisaaniryhmien koko vaihteli 20-200 mieheen. Kesät 1942-44 olivat erityisen aktiivista partisaanihyökkäysten aikaa. Lapin alueella partisaanit hyökkäsivät kahdeksaan kohteeseen. Lapissa kuoli jatkosodan aikana noin 70 siviiliä. Jatkosota päättyi 4.9.1944 välirauhansopimukseen Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

7. Lappi sodassa - Lapin sota 1944-1945

Välirauhansopimuksen mukaisesti Suomi menetti Petsamon ja osan Sallaa Neuvostoliitolle. Lisäksi maksettiin suuria sotakorvauksia. Sopimukseen kuului myös toimenpide, jonka mukaan suomalaisten oli kahden viikon kuluessa poistettava yli 200 000 saksalaista sotilasta. Tehtävä oli mahdoton: ensinnäkin aikarajan lyhyys, mutta myös se, että Suomen oli ajettava entiset aseveljet maasta sotatoimin.

Viranomaiset antoivat Lapin väestön evakuointikäskyn 8.9.1944. Evakot kuljetettiin Rovaniemen kautta Pohjanmaalle Vaasan alueen kyliin sekä Ruotsin puolelle, jossa heidät jaettiin 600 leiriin. Lapin sodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin Oulun läänin puolella, Pudasjärvellä, 28.9.1944. Runsaan viikon kuluttua sota raivosi täydellä teholla Tornion ja Kemin suunnalla. Saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen Jäämeren- ja Kilpisjärventietä pitkin. Vetäytyessään he polttivat tienvarsikylien rakennukset ja Rovaniemi tuhottiin lähes kokonaan. Sillat räjäytettiin ja tiet ympäristöineen miinoitettiin. Viimeiset saksalaiset poistuivat maasta 27.4.1945. Suomi menetti Lapin sodassa 772 miestä, 262 katosi ja 2904 haavoittui. Saksalaisten tappiot olivat 4500 miestä.

8. Kotiinpaluusta jälleenrakennukseen

Sodan päätyttyä kotiinpalaamisen kaipuu oli kova, mutta lupia myönnettiin vain raivaustöihin saapuville miehille. Virallisesti evakoille annettiin lupa palata vasta kesän 1945 aikana, mutta vielä tuolloinkin Lapin alue oli vaarallinen miinoituksen takia. Miinat tappoivat ja vammauttivat asukkaita vielä pitkään sodan jälkeenkin. Kun evakot pääsivät kotikonnuilleen raskaan matkan jälkeen, näkymät olivat ankeat. Kotikylät olivat vain raunioissa törröttäviä hiiltyneitä savupiippuja. Suojaa oli kuitenkin saatava, syksyn koleat ilmat ja talvi lähestyivät. Kiireellä alettiin kyhäämään asumuksia ja saunoja, mutta alusta oli aloitettava: työkalujen teosta.

Jälleenrakennus käynnistyi kiivaalla tahdilla. Merkittävää kansainvälistä apua Lappiin saapui mm. Pohjoismailta ja erilaisilta järjestöiltä, mm. United Nations Relief and Rehabilitation, Punainen Risti sekä UNICEF lähettivät apua tavaroiden, vaatteiden, lääkkeiden, jauhojen ja muiden ruokatarvikkeiden muodossa. Terveydenhoidon järjestämisessä avustettiin, rahallisia avustuksia jaettiin, apua saatiin myös rakennustyömaille. Avustuksia saapui aina 1950-luvulle saakka. Apu oli enemmän kuin tarpeen, sillä Lapin alueen rakennuskannasta tuhoutui jopa 70-90%. Uuden elämän aloittamista vaikeutti ankaran materiaalipulan lisäksi myös poro- ja kotieläinkannan huomattava harveneminen.

Sodan henkisiä traumoja purettiin työntekoon ja perheiden perustamiseen. Syntyvyys oli sodan jälkeisessä Lapissa maan suurin. Yhteinen usko parempaan tulevaisuuteen oli tärkeä motivaatio Lapin jälleenrakentamisessa. Kirjaimellisesti lähdettiin tilanteesta, jossa piti rakentaa kodit, kulkutiet, elinkeinon harjoittamisen edellytykset sekä asuttaa rintamamiehet ja siirtolaiset. Vuosikausia jatkunut kuoleman jokapäiväinen läsnäolo vaati vastapainokseen uutta elämää.

Katso Lappi-aiheisia nostalgisia otteita Ylen Elävästä Arkistosta:
Lappi sodan jälkeen
Lappi nousee
Tervetuloa Lappiin
Autolla Lappiin 1937
Matkalla tunturien maassa
Eksoottinen Suomi esittäytyy