Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Savukoski

Erämaapitäjä

Savukoski on Suomen harvaan asutuin kunta (0,19 as/km²). Asutus on keskittynyt kunnan eteläosaan. Tyypillistä savukoskelaista maisemaa ovat laajat erämaat, josta yksittäiset tunturit kohoavat ympäristöään halliten. Savukoski ilmasta

Kunnan pinta-alasta noin 1/3 on erilaisia luonnonsuojelualueita. Luonnolle antavat leimansa myös isot suoalueet sekä useat joet, joista suurin on kunnan maisemaa halkova Kemijoki. Soklin fosfaattimalmio sijaitsee Savukoskella, lähellä Suomen ja Venäjän rajaa.

 

Historiaa

Savukosken kunta perustettiin Keisarillisen senaatin päätöksellä v. 1916. Esihistorialliselta ajalta 1700 -luvulle saakka on Savukoskella ollut saamelaisasutusta. Hyvät riistamaat ja kalavedet vetivät suomalaisia yhä enemmän puoleensa ja vähitellen suomalaisasutus lisääntyi. Maatalous, metsätalous ja porotalous ovat yhä merkittäviä elinkeinoja kunnassa. Kunnan alueelta on löytynyt kivikautisia ja rautakautisia asuinpaikkoja sekä Suomen vanhimmat rauta-aseet.

Matkailumahdollisuudet erämaassa

Savukosken maisemaa Savukoskella on hyvät retkeily-, vaellus-, melonta- kalastus- ja metsästysmahdollisuudet. Talvella voi lumikenkäillä, ajaa poro- ja koiravaljakoilla tai moottorikelkkailla. Tunnetuin tunturi on Joulupukin koti, Korvatunturi, joka sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla. Korvatunturille voi päästä tutustumaan ohjatulla kelkkasafarilla tai taivaltamalla merkattua reittiä pitkin Korvatunturin murustalle.

Savukoskella järjestetään vuosittain myös perinteiset Kuivalihamarkkinat pääsiäislauantaina, porokilpailut keväällä sekä Savottapäivä syyskuussa.