Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Inari

Suurin ja kaunein

 

Inarin kunta ilmasta



Inarin kunta on Suomen suurin, yli 17 000km2. Vesipinta-alaa on yli 2000km2, josta Inarijärven osuus on noin puolet.

Tuhansien järvien ja saarten väliin mahtuu satoja tuntureita, jotka muovaavat maisemaa profiilillaan. 

Moderni ja dynaaminen

Talviasuinen nainen Vuodenaikojen selkeät vaihtelut luovat paitsi haasteita, myös mahdollisuuksia. Inari on menestyksellisesti hyödyntänyt ainutlaatuisia ominaisuuksiaan elinkeinoelämässä.
yhteistyössä eri alan osaajat ja paikalliset yrittäjät ovat luoneet jatkuvasti kehittyvän palvelujen verkoston, joka mahdollistaa monipuolisen toiminnan ja matkailun Inarin kunnassa.  ajoitusvaihtoehtoja on aina pienten kylien erämaakämpistä Saariselän matkailukeskuksen sykkeeseen.

Kansainvälinen

Inarin kunta on osa Euroopan Unionin pohjoisen ulottuvuuden kokonaisuutta, johon kuuluvat Suomen Lapin lisäksi Norjan Finnmark ja Luoteis-Venäjä. Inarin kautta muodostuva jäämerenkäytävä yhdistää nämä kolme valtakuntaa ja luo portin Jäämerelle ja Kuolan niemimaalle. Hyväkuntoinen tieverkko ja kansainvälinen Ivalon lentokenttä mahdollistavat nopean ja helpon liikkumisen muuttuvissa olosuhteissa.

 

Monikielinen ja -kulttuurinen

Saamelaispukuisia tanssijoita Saamelaisuus on osa Inarin kunnan monikulttuurista perintöä. Saamelaiset ovat alkuperäiskansa, jolla on oma värikäs kulttuuri, kieli, identiteetti ja historia.

Inari on Suomen ainoa nelikielinen kunta, jossa suomen lisäksi puhutaan inarin-, koltan- ja pohjoissaamea.

Rikas luonnostaan

Inarin erämaaluonto hakee vertaistaan maailmassa. Monipuoliset neljä vuodenaikaa tarjoavat ikimuistoisia kokemuksia: aurinko yöttömän yön kesässä, syksyn leiskuvat värit ruskassa, puhdas lumi ja jää talvessa, luonnon hehku ja herääminen keväässä. Aktiivinen Inari kasvaa luonnon ehdoilla, Voimakas ja mahtava luonto on Inarin voimavara, jota vaalitaan suurella sydämellä.