Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
Mika Riipi
 
Lapland Above Ordinary

Maakuntajohtajan blogi

Blogit »
Ministeriön selvityshenkilöille tarpeellinen työrauha

Yhteisyrityksen perustaminen eteni tänään Meri-Lapin kuntien valtuustokäsittelyissä. Päätös tässä tilanteessa on valitettava ja varmasti vaikeuttaa entisestään ministeriön asettamien selvityshenkilöiden valtavan haasteellista tehtävää loppuvuodelle. Samalla on kuitenkin muistettava, että mitään ovea ei ole vielä lopullisesti suljettu; sopimuksia ei ole allekirjoitettu ja valtuustojen päätöksetkin odottavat vielä melkoisen tovin lainvoimaa.

Keskustelua seuratessani olen miettinyt paljon, miksi tällaiseen tilanteeseen on maakunnassa ajauduttu. Syyllisiä on turha etsiä, jokainen tässä prosessissa mukana ollut löytää yhden sellaisen katsoessaan peiliin. Historia yhdistettynä luottamuspulaan, pelkoon, neuvottelutaidottomuuteen ja kyvyttömyyteen katsoa oman aseman tai organisaation edun yli - kaikesta tästä ja paljon muusta on tämä umpisolmu solmittu.

Minusta kuitenkin tuntuu, että suurin taustalla oleva tekijä solmun tiukkuuteen on yksinkertaisesti se, että olemme ehkäpä ensimmäistä kertaa nyt niin täydellisesti uuden ja ennen kokemattoman tilanteen edessä. Maakunta- ja sote-uudistus paitsi muuttaa kaikki nykyiset hallinto-, toiminta- ja valtarakenteet niin myös avaa eteemme näkymän, jossa emme aidosti tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Maakuntaa ja sen päätöksentekijöitä ei ole vielä olemassa, sen talous on vasta simulointivaiheessa ja kaiken tämän päälle koko maailmaa tulevat jo lähivuosina ravistelemaan digitalisaation ja robotisaation myrskyävät megatrendit. Kaikki tulee muuttumaan. 


Kukaan ei voi vielä luvata kenellekään yhtään mitään

Kukapa ei siis kipuilisi tai pelkäisi; miten käy minulle, minun palveluilleni tai työpaikalleni. Koko solmun yksinkertaisin syy mielestäni juuri tässä: Kukaan ei juuri nyt voi luvata kenellekään yhtään mitään. Ei sairaanhoitopiirien johto, ei yksikään yritys, eivät kuntapäättäjät - ei edes ministeri. Ei Meri-Lapille, mutta ei myöskään Rovaniemen kaupungille tai Savukosken kunnalle. Meillä on vain aavistus lähivuosista, mutta 10 vuoden päästä vain se on varmaa, että palvelut kaikkialla ovat eri tavoin järjestettyjä kuin nyt.

Tässä suuren tuntemattomuuden edessä on hyvin ymmärrettävää, että halu tarttua pieneenkin eteen kelluvaan pelastusrenkaaseen on valtava. Siinä piilee mielestäni myös se suurin vaara. Kun kukaan ei voi luvata mitään, ainoa pelastusrengas on vain sellainen, johon kaikki mahtuvat ja joka pitää kaikki pinnalla, jonka avulla kaikki ovat mukana tekemässä yhteistä tulevaisuutta, rakentamassa yhteisiä työpaikkoja ja palveluita kaikille. Erillään kelluen kaikki ovat vain toisiaan vasten kolisevia tuntemattomien virtojen viemiä ajopuita.  

 


Lappi pärjää vain yhtenäisenä

Suurin pelkoni tässä Meri-Lapin yhteisyrityksen pelastusrengashaaveessa ei liitykään sote-palveluihin, vaan siihen, että yhden seudun eristäytymisen seurauksena maakunta alkaa rakentumaan vinoon. Sote ei ole irrallinen osio maakunnan tehtävissä, vaan olennainen osa koko maakunnan kehittämistä ja aluekehityskuvaa. Jos irroittautuu yksipuolisesti yhteisestä pelistä yhdessä kohdin, millä sen jälkeen voi perustella omia tarpeita muissa tehtävissä niin, että kaikki sen hyväksyvät?

Lappi pärjää vain yhtenäisenä, kokonaisena. Rovaniemi ja muu Lappi tarvitsevat itse menestyäkseen Meri-Lapin vahvan teollisuussektorin. Samalla tavalla vaikkapa Kemin sataman väylän syvennys tai Kaidin biotuotetehdas edellyttävät toteutuakseen koko maakunnan tukea. Aluekehityksen näkökulmasta koko Lapin keskeinen intressi on kehittää Meri-Lappiin sen ja samalla koko maakunnan elinvoimaa riittävällä tavalla tukevat sote-palvelut.

Tuntemattoman edessä on vain niin helppo pelätä kaikkea, myös sitä lähintä. Toivottavasti selvityshenkilöt onnistuvat rakentamaan kokonaiskuvaa tilanteesta niin, että kaikki näkevät mihin tuo pelko voi johtaa. Toivon nyt kaikilta malttia ja varauksetonta tukea selvityshenkilöiden työlle.

Mainiota Tove Janssonia siteeraten: ”Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää.”