Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Maakuntakala

Lohi (Salmo salar)
Lohen kuninkaallinen ulkomuoto ja luontainen arvostus on tuonut lohelle arvonimen: kalojen kuningas. Lohi on valittu myös Lapin maakuntakalaksi.
 

Lohi on vaelluskala, joka on aikanaan lisääntynyt lähes kaikissa Pohjois-Atlantin vuonoihin ja lahtiin laskevissa joissa. Kussakin joessa on oma lohikantansa. Mereen tekemänsä 1-5 vuotta kestävän syönnösvaelluksen jälkeen lohi palaa takaisin omaan kotijokeensa kutemaan. 2-4 vuotisen jokipoikasvaiheen jälkeen siitä tulee vaelluspoikanen, smoltti; se hopeoituu ja vaeltaa mereen. Lohi lisääntyy makeassa vedessä ja syönnöstää meressä.

Lohi ei välttämättä tarvitse merta luonnonkiertoonsa, jos se meren sijaan löytää kasvuravintonsa esim. järvestä. Tästä esimerkkeinä voidaan mainita Saimaan ja Pielisen järvilohet (ns. landlocked salmon). Lohikanta tuhoutuu, mikäli lohi ei pääse kotijokeensa lisääntymään. Tästä syystä padottujen jokiemme lohikannat ovat lähes kokonaan kadonneet (esim. Kemijoki ja Oulujoki).

Ihmisen ja lohen välillä on tuhansien vuosien yhteinen historia. Lohen runsaslukuinen kutuvaellus kotijokiinsa varmisti ihmisen ravinnonsaannin pitkän talven jälkeen. Niukkuuden sijaan lohi toi runsautta, joten Me olemme asuttaneet Lappia lohen perässä. Minne lohi ei noussut, sinne ei muodostunut asutustakaan.


 

Lähteet:
www.ahven.net/opetusmateriaali/talouskalalajit/kalat/lohi.html
http://www.wwf.fi/ymparisto/uhanalaiset_lajit/kotimaiset/lohi.html

Kuva: Aapo Mäenpää