Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Interreg IV A Pohjoinen

INTERREG IVA Pohjoinen on EU-ohjelma, jolla tuetaan rajat ylittävää yhteistyötä ohjelmakaudella 2007-2013. Ohjelman tavoitteena on valtakunnan rajojen ylittävän yhteistyön kautta tukea taloudellista ja sosiaalista kehitystä ohjelma-alueella.

Interreg IV A Pohjoinen ohjelman rahoitusta myönnetään vain hankkeille, joissa on toteuttaja vähintään kahdesta maasta. Jos hankkeessa on toteuttajia kaikista kolmesta maasta, se katsotaan hankkeelle eduksi. Hankkeella tulee olla yksi yhteinen vastaava osatoteuttaja (lead partner), joka hoitaa koko hankkeen hakijoiden puolesta hakemukseen liittyviä asioita hallintoviranomaisen kanssa. Hakijat sopivat yhdessä, mikä organisaatio toimii vastaavana osatoteuttajana.

Osallistuvasta maasta voi olla yksi tai useampia osatoteuttajia. Hankkeen vastaavan osatoteuttajan lisäksi jokaisesta maasta, jossa on useampi osatoteuttaja, tulee hakijoiden sopia, mikä organisaatio toimii sen maan vastaavana osatoteuttajana, mikäli koko hankkeen vastaava osatoteuttaja ei ole kyseisestä maasta. Kansallinen vastaava osatoteuttaja hoitaa hankkeen kansallisten osatoteuttajien puolesta hankkeeseen liittyviä asioita kansallisen valtion vastinrahoituksen myöntävän viranomaisen sekä koko hankkeen vastaavan osatoteuttajan (lead partner) kanssa.