Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Lapin liiton AKKE-rahoitushaku avattu

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Lapin liitolle alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen AKKE määrärahaa, jota käytetään maakuntien liittojen päätösten mukaisesti hallituksen aluekehittämispäätöstä ja Lappi-sopimuksen toimeenpanoa edistäviin kohteisiin.

Maakunnan liiton harkinnan mukaan määrärahaa on mahdollista kohdentaa koronavirusepidemian alueen kehitykselle aiheuttamien haitallisten vaikutusten hillintään ja niistä toipumiseen. Määrärahaa voidaan käyttää esimerkiksi alueiden vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuviin lyhytkestoisiin kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin sekä selvitys- ja kehittämishankkeisiin, jotka edellyttävät nopeaa reagointia. Hankkeilla tuetaan Lappi sopimuksen toteutusta ja rahoitusta myönnetään hankkeisiin, joihin ei ensisijaisesti voida käyttää muita rahoitusvälineitä.

Hankkeissa noudatetaan seuraavia valintakriteereitä: 

-edistää aktiivisesti elinkeinojen sopeutumista rakennemuutokseen ja vahvistaa alueen muutosjoustavuutta
-nopeuttaa merkittävien kehittämisavauksien käynnistymistä
-vahvistaa kasvua, työllisyyttä ja kansainvälistymistä
-edistää koronavirusepidemian alueen kehitykselle aiheuttamista haitoista toipumista

AKKE-rahoituksen hakuaika on jatkuva. Hakemukset otetaan käsittelyyn säännöllisin määrävälein. Ensimmäinen käsittelyyn ottopäivä on 30.10.2020 ja seuraava 4.1.2021, mikäli määrärahaa on vielä käytettävissä.

Alueellisen kehittämistuen osuus kokonaiskustannuksista on enintään 80 %. Tarkemmat ohjeet tuen hakemiseen löytyvät hakuohjeesta, johon tulee tutustua huolellisesti hakemusta tehdessä.

Hakemus tulee toimittaa Lapin liittoon joko sähköisesti osoitteeseen info.(at)lapinliitto.fi, tunnuksella AKKE-hakemus postin välityksellä osoitteeseen PL 8056, 96101 Rovaniemi tai toimittamalla käyntiosoitteeseen (hallituskatu 20 B, 96100 Rovaniemi). Sähköisesti toimitetut hakemukset tulee olla lähetetty nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön sähköpostista. Hakemuksessa tulee olla organisaation nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön allekirjoitus.Tukea voidaan myöntää julkis- ja yksityisoikeudelliselle oikeushenkilölle. Maakunnan liitto ei voi myöntää tukea yksittäisen yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen. 

Hakulomakkeet ja hakuohje löytyvät täältä:  http://www.lappi.fi/lapinliitto/akke-maakunnan-omaehtoisen-kehittamisen-maararaha

 

 


25.09.2020 09:05
Lataa PDF-muodossa