Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Lapin liitto löytää useita lappilaisen edunvalvonnan onnistumisia valtion lisätalousarviosta

Valtioneuvosto antoi vuoden neljännen lisätalousarvioesityksensä eilen. Viiden ja puolen miljardin euron esitys sisältää Lapin kannalta useita hyviä toimenpiteitä, mutta huolta herättävät edelleen kuntatalouden tila ja rajakaupan tilanne. Lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle pe 5.6.2020.

"Tämä on jämäkkä paketti ja Lapin kannalta monella tapaa onnistunut. Pitkään edunvalvonnan alla olevat hankkeet näyttävät nyt toteutuvan, toteaa maakuntajohtaja Mika Riipi Lapin Kansassa 3.6.2020.

Lapille tärkeitä tulevaisuusinvestointeja saadaan käyntiin lisätalousarvioesityksen myötä

Vuonna 2021 alkavissa väylähankkeissa Lapissa käynnistetään ainakin Ajoksen väylän syventäminen, Laurila-Tornio-valtakunnanraja -raideyhteyden sähköistys ja VT4:n kunnostaminen välillä Oulu-Kemi sekä Simon Karsikon tien liittymän turvallisuuden parantaminen. Elvytyskokonaisuuteen sisältyy valtuus 156 miljoonan euron valtuus Metsä Groupin biotuotetehtaaseen liittyviin infrahankkeisiin.

Metsähallitukselle osoitettu 13,1 miljoonaa euroa luontokohteiden kunnostukseen ja luontomatkailun kehittämiseen on erittäin tervetullut. Lisäksi erilaisiin viheralue- ja metsiensuojeluhankkeisiin ehdotetaan yhteensä 53 miljoonaa euroa, josta vapaaehtoiseen metsiensuojeluun 20 miljoonaa euroa.

Lisätalousarviossa esitetään kahden ja puolen miljoonan euron tukea media-alalle. Lapin kunnat ovat keväällä kannanotossaan vaatineet paikallislehtien toimintaedellytyksiä kansalaisten tiedonsaannin turvaamiseksi ja tämä esitys vastaa tarpeeseen vaikkakin pikatuen määrä on pieni.

Huolenaiheitakin löytyy: huhtikuussa ennustettiin, että koronasta aiheutuu Lapin kunnille yli 63 miljoonan euron kustannukset, joista lisätalousarvion ehdotukset kattavat vain vajaan kolmanneksen. Harmillista on myös se, että koronaperusteisia investointiavustuksia kunnille ei esityksestä löydy.

Koronakeväänä on tehty aktiivisesti aluekehitys- ja edunajamistyötä

Lapin liitossa on tehty koko koronakevät aktiivisesti töitä tilannekuvan ylläpitämiseksi kaikkien aluekehittäjätoimijoiden ja kuntien kesken. Viikoittaisissa kuntajohtajakokouksissa on ollut mukana myös sairaanhoitopiirien edustajat sekä yrittäjäjärjestö. Koronasta aiheutuvia haittoja ja kustannuksia on seurattu tiiviisti ja niistä on viestitty aktiivisesti päättäjien suuntaan.

Lapin kunnat, elinkeinoelämän edustajat ja Lapin liitto ovat kevään aikana ottaneet kantaa useamman kerran valtion koronatoimenpiteisiin Suomen laajimman maakunnan näkökulmasta. Maakuntajohtaja muistuttaa, että Suomi on pitkä maa ja olosuhteet ovat eri puolilla hyvin erilaiset:

"Hyvä esimerkki on Lapin kolme pitkää maarajaa Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle. Raja Ruotsiin ja Norjaan on vuosisatoja ollut "rajaton" ja siksi koronapandemian rajatarkastukset ja matkustusrajoitukset ovat iskeneet täällä aivan eri tasolla kuin missään muualla maassamme. Rajakauppa on iso osa pohjoisten kuntien elinkeinoja, eikä valtion tähän asti esittämät tukitoimet vielä tunnista tätä."

 

Myös matkailun kannalta lisätalousarvioesitys sisältää toivottua tukea kotimaan matkailun vauhdittamiseen

Kotimaan matkailun tukeminen sisältyy lisätalousarvioesityksen yritystukikokonaisuusuuteen. Lisäksi pohjoisen matkailuinfrastruktuurin ylläpitämiseen esitetään erillistä lisärahoitusta, ja kotimainen lentoasemaverkosto säilytetään ennallaan.

Mahdollista on myös, että Enontekiön lentoaseman kiitoradan korjauksiin saadaan viiden miljoonan euron tuki, jonka avulla lentoaseman toimintaa ja sitä kautta matkailun myyntiä saadaan vakiinnutettua.

 

Lisätietoja:

Maakuntajohtaja Mika Riipi p. 044 767 42 00

Vt. Yhteysjohtaja Mervi Nikander p. 050 444 56 06


03.06.2020 17:58
Lataa PDF-muodossa