Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Lapissa varaudutaan ensi viikon koronarajoitusten purkamiseen

Lapissa koronavirustartuntatilanne on tällä hetkellä kohtuullisen rauhallinen. Koulujen avautumiseen valmistautuminen herättää kuitenkin keskustelua. Pitkittyvä koronakriisi ja epävarmuus koettelevat psyykkistä jaksamista, erityistä huolta kannetaan nyt lapsista ja nuorista. Lapin kevättulvien osalta ennusteet ovat viime viikon kaltaiset: tulva ennustetaan koettelevan eniten Kittilää, Kemijärveä ja Rovaniemeä. Lapin aluehallintoviraston koordinoiman Lapin alueellisen valmiustoimikunnan kokous oli keskiviikkona 6. toukokuuta 2020.

Valtioneuvosto linjasi vapun alla ja alkuviikosta koronavirusrajoitusten jatkosta.

"Aluehallintovirastossa valmistellaan parhaillaan hallituksen tekemiin linjauksiin perustuen jatkomääräystä yli 10 hengen kokoontumisten kieltämisestä toukokuun loppuun saakka ja määräystä yli 50 hengen kokoontumisten kieltämisestä kesäkuun alusta lukien. Määräys tehdään tartuntatautilain nojalla ja kuukaudeksi kerrallaan", kertoo Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja.

Lapin sairaanhoitopiirin alueen koronatartuntojen määrä on tällä hetkellä vähäinen, viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on ollut vain muutama. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella tilanne vaikuttaa rauhoittuneen. Lähiviikot tulevat näyttämään, mihin suuntaan tartuntatilanne etenee. Yleisesti potilasmäärät sairaanhoidossa ovat tällä hetkellä pieniä. Viranomaiset muistuttavatkin, että kiireetöntä hoitoa perussairauksien hoidossa pitää jatkaa ja Lapissa aikoja terveydenhuollon vastaanotoille saa nyt hyvin.

Vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä rauhalliselta, valmiustoimikunta muistuttaa, että myös jatkossa on muistettava turvavälit, käsienpesu ja yskimishygienia eli noudattaa koronavastuullisia toimintatapoja.

Viranomaiset ovat huolissaan ihmisten psyykkisestä jaksamisesta sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnista koronakriisin pitkittyessä. Poliisin mukaan kotihälytykset, piilorikollisuus ja rattijuoppoudet ovat lisääntyneet. Valmiustoimikunta nostaa esiin poliisin tärkeät pääviestit lapsille, nuorille ja perheille: älä jää yksin, älä jätä yksin. Yhteyttä auttaviin tahoihin, kuten kuntiin ja vapaaehtoisjärjestöihin, pitää ottaa matalalla kynnyksellä ja ajoissa.

 

Oppilaat palaavat lähiopetukseen 14. toukokuuta

Koulujen osalta rajoitusten purkaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että opetuksen ja koulutuksen järjestämisessä aletaan 14.5.2020 lukien noudattaa normaaliolojen lainsäädäntöä. Perusopetuslain mukaisessa opetuksessa lähtökohta on, että kaikki oppilaat palaavat tuolloin kouluun lähiopetukseen.

"Yksittäiselle oppilaalle voidaan kuitenkin perusopetuslain mukaan myöntää erityisestä syystä tilapäinen vapautus opetukseen osallistumisesta, tai oppilaan terveydentilaan liittyvän syyn vuoksi opetuksen järjestäjä voi tehdä hänelle perusopetuslain mukaisen päätöksen erityisistä opetusjärjestelyistä, jolloin opetus voidaan antaa etäopetuksena", toteaa Lapin aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueen johtaja Kaisa Post.

Lisäksi tartuntatautilain mukaan kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää toimialueellaan oppilaitosten sulkemisesta, jos sulkeminen on välttämätön tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan vastaavat päätökset silloin, kun ne ovat tarpeen usean kunnan alueella.

 

Lapin tulvahuippu mahdollisesti vasta kesäkuussa

Lapin tulvatilanne näyttää kehittyvän viimeaikaisten ennusteiden mukaisesti: seuraavien viikkojen viileä keli sulattanee lunta hitaasti ja tulvahuiput ovat näillä näkymin odotettavissa vasta touko-kesäkuun vaiheessa tai kesäkuun alussa. Ajankohta voi vielä muuttua säiden lämmitessä.

Todennäköisyys suurtulviin vaikuttaisi olevan Kittilän ja Rovaniemen lisäksi välillisesti Kemijärvellä. Ivalossa ja Torniossa on korotettu tulvapenkereitä ja veden pitäisi pysyä tämänhetkisten arvioiden mukaan uomissaan. Pelastuslaitos yhdessä kuntien kanssa on jatkanut varautumistoimenpiteitä. Materiaalien osalta tilanne on hyvä ja suojausta tehdään etunojassa niin, että keskeisiltä osin valmista pitäisi olla jo toukokuun puolivälin tienoilla.

Valmiustoimikunta muistuttaa, että kiinteistön omistajien omavarautuminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Rovaniemen kaupunki ja Lapin pelastuslaitos ovat tehneet muun muassa opasvideon kiinteistön omatoimisesta tulvasuojaamisesta. Linkki videoon.


Lapin alueellinen valmiustoimikunta

Aluehallintoviraston lakisääteinen tehtävä on varautumisen yhteensovittaminen alueellaan ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen, valmiussuunnittelun yhteensovittaminen ja kuntien valmiussuunnittelun tukeminen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa tilannetietojen jakamista, yhteisen Lapin alueellisen tilannekuvan ja -ymmärryksen luomista, alueellisten resurssien käytöstä sopimista, asiantuntija-apua ja toimien yhteensovittamista, sekä yleensä ottaen aluetason koordinaatiota, jotta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin.

Lapin valmiustoimikuntaan kuuluvat Jääkäriprikaati, Lapin lennosto, Lapin rajavartiosto, Lapin pelastuslaitos, Lapin poliisilaitos, Suojelupoliisi, Oulun hätäkeskus, Tornion tulli, Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, Lapin sairaanhoitopiiri, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Rovaniemen seurakunta, Yle Rovaniemi, SPR Lapin piiri, Erillisverkot Oy, Napapiirin Energia ja Vesi, MPK/Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri, Pohjois-Suomen ELVAR-toimikunta sekä Lapin kuntien edustus.

Lisäksi valmiustoimikuntaan kuuluvat sihteeristö sekä viestintäjaos, johon on koottu Lapin alueen keskeisten viranomaisten ja toimijoiden viestinnän ammattilaiset.

Seuraava alueellisen valmiustoimikunnan kokous on keskiviikkona 13. toukokuuta 2020 klo 10.

 

Lisätietoja Lapin aluehallintovirastosta:
ylijohtaja Kaisa Ainasoja, p. 0295 017 345, kaisa.ainasoja(at)avi.fi
opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueen johtaja Kaisa Post, p. 0295 017 355, kaisa.post(at)avi.fi
peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen johtaja Kristiina Poikajärvi, p. 0295 017 375, kristiina.poikajarvi(at)avi.fi
pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Joni Henttu, p. 0295 017 364, joni.henttu(at)avi.fi


Lisätietoja Lapin tulviin liittyen:
ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Alaraudanjoki Timo, p. 295 037 282, timo.alaraudanjoki(at)ely-keskus.fi
Lapin pelastusjohtaja Markus Aarto, p. 040 4844000, markus.aarto(at)lapinpelastuslaitos.fi


Lisätietoja sairaanhoitopiireistä:
Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Mattila, p. 050 572 6277, jukka.mattila(at)lshp.fi
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila, p. 040 352 1097, jyri.taskila(at)lpshp.fi


Hyviä verkkolähteitä koronaviruksesta:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivut www.thl.fi
Usein kysyttyihin koronaviruskysymyksiin vastauksia mm. aluehallintovirastojen verkkosivuilla www.avi.fi

Hyviä verkkolähteitä tulvasuojeluun liittyen:
Tulvakarttapalvelu
Ympäristöhallinnon tulvasuojeluohje
Lapin pelastuslaitoksen tulvasivut
Rovaniemen kaupungin ja Lapin pelastuslaitoksen video omavarautumisesta ja rakennuksen tulvasuojauksesta


06.05.2020 15:38
Lataa PDF-muodossa