Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Rajoitusmääräysten ja suositusten noudattaminen koronaviruksen torjunnassa ehdottoman tärkeää

Varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on kasvanut Lapissa, erityisesti Kittilän ja Kolarin kuntien alueella. Viranomaisten valmius niin koronavirusepidemiaan vastaamiseen kuin kevättulviin on hyvä. Lapin alueellinen valmiustoimikunta piti keskiviikkona 8.4.2020 kokouksen, jossa käytiin läpi viranomaisten tilannekuvaa Lapin koronavirustilanteesta ja tulvavarautumista. Alueellisen varautumisen yhteensovittaminen on aluehallintoviraston lakisääteinen tehtävä.


Lapin valmiustoimikunta kiittää lappilaisia kaikista koronaviruksen leviämistä estävistä toimenpiteistä viime viikkojen aikana. Käsien pesu, lähikontaktien välttäminen, kotona pysyminen ja riskiryhmien suojeleminen on edelleen välttämätöntä.

Valitettavasti viranomaisten tietoon on kuitenkin tullut yksittäisille henkilöille annettujen karanteenimääräysten rikkomuksia.

"On tärkeää, että annettuja karanteenimääräyksiä noudatetaan tarkoin. Karanteenin tahallinen rikkominen saattaa muita ihmisiä suoranaiseen vaaraan", muistuttaa Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja.

Lapin valmiustoimikunta vetoaa vahvasti suomalaisiin, että Lappiin ei tulla viettämään pääsiäistä. Matkailijat ovat tervetulleita Lappiin koronavirusepidemian päättymisen jälkeen.

Lapin viranomaiset tukevat toisiaan vallitsevassa tilanteessa


Suomessa on nyt yli 2 400 varmistettua koronavirustartuntatapausta. Lapin sairaanhoitopiirissä varmistettuja tapauksia on tällä hetkellä 35 ja Länsipohjan sairaanhoitopiirissä 29. Lapin kunnista Kittilässä ja Kolarissa varmistettuja tautitapauksia on väestömäärään suhteutettuna keskimääräistä enemmän. Rovaniemeä ja Kemiä lukuun ottamatta muissa Lapin kunnissa tapaukset ovat yksittäisiä.

Sairaanhoitopiireissä valmistautuminen epidemiavaiheeseen etenee, henkilöstöä koulutetaan ja toimintamalleja kehitetään kokemuksen karttuessa. Suurin osa lappilaisista sairastuneista sairastaa kotona.

Lappilaiset viranomaiset ovat valmistautuneet tukemaan toisiaan koronaepidemian edetessä ja mahdollisen tulvauhan toteutuessa. Yhteistyö viranomaisten ja kuntien kesken on tiivistä.

Suojavarustetilanne puhuttaa julkisessa keskustelussa. Tällä hetkellä tilanne on kohtuullinen, ja on tärkeää käyttää suojavarusteita ohjeiden mukaisesti. Hengityssuojainten saatavuus paranee, kun niiden valmistus alkaa Suomessa.

Lapissa varaudutaan kevään tulviin - omatoiminen varautuminen tärkeää


Lapin pelastuslaitos parantaa tilapäisten tulvasuojarakenteiden rakentamisvalmiutta Lapin ELY-keskuksen tukemalla tulvasuojeluhankkeella.

"Varaudumme rakentamaan tulvasuojaukseen muun muassa suursäkeistä tulvamuureja. Tavoitteenamme on parantaa valmiutta ja suojata tulvan uhkaamia kriittisiä kuntien kiinteistöjä tulvavahingoilta", kertoo Lapin pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Ari Soppela.

Lapin pelastuslaitos ja Lapin ELY-keskus muistuttavat lappilaisia siitä, että asuntojen ja muiden kiinteistöjen tulvasuojaus on kiinteistön omistajan vastuulla. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan tulvariski on suuri Kittilässä ja Rovaniemellä sekä kohonnut Ivalon ja Tornion alueella. Myös Kemijärvellä kunta varautuu suojaustoimenpiteisiin. Lue lisää tulvasuojeluohjeesta Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.

 

Lapin alueellinen valmiustoimikunta


Aluehallintoviraston lakisääteinen tehtävä on varautumisen yhteensovittaminen alueellaan ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen, valmiussuunnittelun yhteensovittaminen ja kuntien valmiussuunnittelun tukeminen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa tilannetietojen jakamista, yhteisen Lapin alueellisen tilannekuvan ja -ymmärryksen luomista, alueellisten resurssien käytöstä sopimista, asiantuntija-apua ja toimien yhteensovittamista, sekä yleensä ottaen aluetason koordinaatiota, jotta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin.

Lapin valmiustoimikuntaan kuuluvat Jääkäriprikaati, Lapin lennosto, Lapin rajavartiosto, Lapin pelastuslaitos, Lapin poliisilaitos, Suojelupoliisi, Oulun hätäkeskus, Tornion tulli, Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, Lapin sairaanhoitopiiri, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Rovaniemen seurakunta, Yle Rovaniemi, SPR Lapin piiri, Erillisverkot Oy, Napapiirin Energia ja Vesi, MPK/Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri sekä Pohjois-Suomen ELVAR-toimikunta.


Lisäksi valmiustoimikuntaan kuuluvat sihteeristö sekä viestintäjaos, johon on koottu Lapin alueen keskeisten viranomaisten ja toimijoiden viestinnän ammattilaiset.


Seuraava alueellisen valmiustoimikunnan kokous on keskiviikkona 15.4.2020 klo 12.


Lisätietoja Lapin aluehallintovirastosta:
ylijohtaja Kaisa Ainasoja, p. 0295 017 345, kaisa.ainasoja(at)avi.fi
pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Joni Henttu, p. 0295 017 364, joni.henttu(at)avi.fi
Lue vastauksia yleisiin kysymyksiin koronasta aluehallintoviraston verkkosivuilta:
UKK - Koronavirus COVID-19


Lisätietoja Lapin pelastuslaitokselta:

suunnittelupäällikkö Ari Soppela, p. 040 834 2431, ari.soppela(at)lapinpelastuslaitos.fi

 


08.04.2020 15:29
Lataa PDF-muodossa