Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta

Lapin kuntien sote-tilanne on kirjava

Lapin kuntajohto kokoontui perjantaina 5. huhtikuuta 2019 Pyhätunturille päivittämään Lapin maakunnan kuntien sote-tilanteen. Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohen kokoon kutsumassa tilaisuudessa kuultiin kaikkien Lapin kuntien ajatuksia sote-tulevaisuudesta.

 

Pääosin kunnat ovat nyt odottavalla kannalla ja pohtivat lähitulevaisuuden ratkaisuja monista eri näkökulmista. Osassa kuntia keskitytään yhteisyritysratkaisun kehittämiseen, toisaalla pohditaan kuntayhtymäpohjaista ratkaisuja, joissain kunnissa pohditaan näiden lisäksi oman toiminnan kehittämistä, mahdollisia ulkoistamisia ja yhteistyötä yli valtakunnan rajojen. Tulevaa hallitusohjelmaa ja sen mukaista uutta sote-mallia ajatellen myös tahtoa Lapin yhteisen mallin hakemiseen löytyi.

Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja tiivisti päivän tunnelmia:

”Oli erinomaista saada tuoreeltaan yhteinen tilannekuva sote-palveluiden kehittämisen osalta. Tulevaisuutta varten on erittäin tärkeää, että pohdimme asioita yhdessä, koko joukolla. Oikeastaan kaikkialta kuului pettymys maakunta- ja sote-uudistuksen kaatumiseen. Päällimmäiseksi jäi tunne, että ennen seuraavan hallituksen ratkaisuja halutaan kuitenkin vetää vähän henkeä.”

Vaikka tilanne oli toisaalta kirjava, yhteisiä huolia kunnilla oli muun muassa ikärakenteen muutos, kiristyvä talous ja työvoimapula. Myös Lapin maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun aikana tehdyn työn hyödyntämistä korostettiin.

”Nyt on keskityttävä edunvalvontaan ja pystyttävä varmistamaan, että Lapin kuntien talous kestää sote-uudistuksen viivästymisen. Kun tuleva hallitus on linjannut uudet valtakunnalliset suunnitelmat sote-palveluiden osalta, on uuden tilannekuvan tarkastelun paikka. Silloin voi myös realistisesti pohtia, kannattaako jäädä odottelemaan hallituksen uudistuksen toteutumista vai edetä suoraan vapaaehtoisin toimin”, toteaa maakuntajohtaja Mika Riipi.

 

Lisätietoja:

Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi

markus.lohi(at) eduskunta.fi

p. 0400 692 682

 

Maakuntajohtaja Mika Riipi

mika.riipi(at) lapinliitto.fi

p. 044 767 4200

 


05.04.2019 19:24
Lataa PDF-muodossa