Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Maakuntajohtajan joulublogi

Maakuntajohtaja Mika Riipin joulublogissa painottuu kehittämisresurssien varmistaminen maakunnan toimijoiden käyttöön myös tulevina vuosina.

"Olemme jo parin viime vuoden ajan panostaneet kansainväliseen kehittämistyöhön, jolla pystyisimme avaamaan maakunnan toimijoille myös uusia EU-tason rahoituskanavia. Työn kautta Lappiin on jo nyt pystytty jalkauttamaan nykyisten ohjelmien ulkopuolista suoraa EU-tukea noin 15 miljoonaa euroa. Mielestäni tätä työtä ja panostuksia kansainväliseen toimintaan on ehdottomasti jatkettava myös tulevina vuosina."

Lue koko kirjoitus maakuntajohtajan blogista .


20.12.2018 13:03
Lataa PDF-muodossa