Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Lappi tuo paikallista toimintaa Arktisen neuvoston puheenjohtajuuteen

Lappi valmistautuu ensi vuonna 2017 alkavaan Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauteen järjestämällä Alaskan kanssa keskustelutilaisuuden ensi viikonloppuna Islannin presidentin isännöimässä Arctic Circle -konferenssissa. Alaska on ollut Arktisen neuvoston nykyisen puheenjohtajamaan Yhdysvaltojen puheenjohtajuuskaudella 2015-2017 monien kokousten näyttämönä.

"Alaska on ottanut roolinsa Arktisen neuvoston alueellisena "host committeena" eli isäntäkomiteana ja antanut neuvoston työlle lisää alueellista ulottuvuutta. Lappi Suomen arktisena maakuntana aikoo jatkaa tällä hyväksi havaitulla tiellä ensi vuonna alkavan Suomen puheenjohtajuuskauden aikana", sanoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova.

Lapland Arctic Council Host Committee - isäntäkomitea

Ajatuksena on tarjota Arktisen neuvoston kokouksille ja tapaamisille ohjelmaa virallisten kokousseinien ulkopuolella puheenjohtajuuskauden 2017-2019 aikana. Suunnitelmissa on järjestää mahdollisuuksia esimerkiksi yritysvierailuille sekä kertoa Suomen arktisesta osaamisesta ja Lapin tarjoamista yhteistyömahdollisuuksista. Myös viestin kulku toiseen suuntaan, tiedonvälitys lappilaisille Arktisen neuvoston työstä on tärkeä osa työtä toimintaa. Lisää Arktisesta neuvostosta voit lukea täältä.

Vuosi sitten Lapin liiton ja Arktisen keskuksen aloitteesta kootussa Lapland Arctic Council Host Committee -yhteistyöverkostossa ovat mukana lappilaiset korkeakoulut, saamelaistoimijoita, lappilaisia kuntia ja kaupunkeja, asiantuntijaorganisaatioita ja elinkeinoelämän toimijoita. Lapin isäntäkomitea toimii läheisessä yhteistyössä ulkoministeriön kanssa.

Lappi virallisesti Pohjoisen foorumin jäseneksi

Islannissa allekirjoitetaan viikonloppuna myös Pohjoisen foorumin jäsenyyssopimus Lapin kanssa. Pohjoinen Foorumi (The Northern Forum) on ei-kaupallinen, kansainvälinen alueiden tason yhteistyöjärjestö arktisella alueella. Foorumi perustettiin vuonna 1991. Pohjoisen foorumin tehtävänä on välittää sellaista tietoa, joka parantaa pohjoisten alueiden ihmisten elinolosuhteita ja nostaa pohjoisten alueiden profiilia niin, että niiden intressit, mielipiteet ja päätökset tulisivat kuulluksi keskushallinnossa. Foorumi avustaa myös jäsenalueita kaupallisten yhteyksien luomisessa sekä informaation ja kontaktien hankkimisessa jäsenalueilta ja pohjoisista yhteistyöprosesseista. Pohjoisella foorumilla on tarkkailijan asema Arktisessa neuvostossa.

"Arktisten alueiden globaali merkityksen kasvu on luonut tarvetta erityisesti alueiden väliselle yhteistyölle sirkumpolaarisella alueella. Lappi on ollut aikoinaan tiivisti mukana foorumin toiminnassa ja viime vuosina olemme olleet aktiivisesti valmistelemassa Pohjoisen foorumin uudistamista. Jäsenyys tukee Lapin asemaa Suomen arktisena alueena ja tuo myös uusia suoria vaikuttamismahdollisuuksia Arktisen neuvoston työhön Suomen puheenjohtajuuskaudelle", kertoo Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi.

Tällä hetkellä Pohjoisessa foorumissa on jäsenenä kymmenkunta aluehallintoa, viimeisimpänä kesällä liittynyt Alaska sekä lukuisa joukko nk. yrityskumppanuuksia - mm. Lapin kauppakamari toimii foorumin yrityskumppanina. Lapin alueen jäsenyys Pohjoisessa Foorumissa päättyi Lapin lääninhallituksen lakkautuksen yhteydessä 2007.

 

Lisätietoja:
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova, p. 040 551 9522, timo.koivurova(at)ulapland.fi
Maakuntajohtaja Mika Riipi, p. 044 7674200, mika.riipi(at)lapinliitto.fi

 

Arctic Circle -konferenssi

Lapin ja Alaskan yhteinen "breakout session" lauantaina 8 lokakuuta klo 15:30-17:00 Harpa-keskuksen viidennessä kerroksessa.


05.10.2016 15:47
Lataa PDF-muodossa