Lapland - Above ordinary
Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 

Lapin matkailuparlamentissa teemoina luonto, jakamistalous ja matkailun arktinen yhteistyö

 

Perinteinen, mutta tiukasti ajan hermolla pysyttelevä Lapin matkailuparlamentti järjestetään tänä vuonna 6. - 7. lokakuuta 2016 Olostunturilla. Tällä kertaa Matkailuparlamentti ottaa kantaa globaaliin ja matkailuakin ravistelevaan ilmiöön: jakamis- ja alustatalouteen. Seuraako siitä matkailulle mitään hyvää? Lisäksi seminaarissa käsitellään luontoa matkailun rikkautena ja toimintaympäristönä, sekä kehitetään rajat ylittävää matkailua Visit Arctic Europe -teemalla.

Luonto ja digitaalisuus lyövät kättä ensimmäisen seminaaripäivän ohjelmassa torstaina 6. lokakuuta. Luontoa käsitellään kahdesta näkökulmasta, matkailun rikkautena ja toimintaympäristönä. Rikkaussessiossa kytketään matkailua hyvinvointi- ja Green Care alaan, kun taas Toimintaympäristö-sessiossa kuullaan kovaa asiaa muun muassa uudesta metsähallituslaista, maanvuokrista ja matkailun taloudellisesta merkityksestä.

Digitaalisuus nousee esille Digi Aurora -yhteistyön esittelyssä sekä teknologia-asiantuntija ja tulevaisuudentutkija Risto Linturin esityksessä. Linturi visioi uusien teknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia ja väittää, että etäläsnäolo leirinuotiolla houkuttaa aitoon luontokokemukseen.

Perjantain 7. lokakuuta teemat jakamistalous ja alustatalous ovat termejä, joiden takaa löytyy kokonainen tuotannon ja kulutuksen vallankumous. Matkailussa näkyvimpiä sovellutuksia ovat olleet Airbnb ja Uber, mutta lisää syntyy koko ajan. Miten matkailuelinkeino selviää murroksesta? Tätä kysymystä pohditaan perjantaina tiukassa paneelikeskustelussa, jossa on mukana muun muassa professori Alain Decrop Namurin yliopistosta Belgiasta.

Visit Arctic Europe -teemassa esitellään kyseisen hankkeen tuloksia, mutta pohditaan rajat ylittävää yhteistyötä myös laajemmin, muun muassa saavutettavuuden näkökulmasta. Matkanjärjestäjän näkemyksen asiaan tarjoilee Maarten Raes, Nordic matkatoimiston johtaja.

Yllä mainittujen poimintojen lisäksi useilta seminaariesiintyjiltä odotetaan vielä lopullisia vahvistuksia, joten ohjelmakattaus tulee tänä vuonna olemaan poikkeuksellisen laaja. Koska tapahtuma on entistä kansainvälisempi, toisen seminaaripäivän kieli on englanti.

Lapin matkailuparlamentin järjestävät yhteistyössä Lapin liitto, Finnish Lapland Tourist Board ry. LME, sekä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MTI. Seminaari on kaikille avoin, maksullinen tapahtuma, joka järjestetään 6. - 7.10.2016 Lapland Hotel Oloksella. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan elokuun aikana Lapin liiton nettisivuilla.

Seuraa Lapin matkailuparlamenttia myös Twitterissä ja Facebookissa .

 


Lisätietoja:

Lapin liiton matkailuasiantuntija Satu Luiro
satu.luiro@lapinliitto.fi, puh. +358 400 124 029

Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Liisa Mäenpää
liisa.maenpää@lme.fi, puh. +358 40 822 6061

 


27.06.2016 10:13
Lataa PDF-muodossa