Kemijoki hallitsee kylän maisemaa toisaalla ja toisaalla taas kohoavat Kuolavaara ja Kalliovaara. Muita vesistöjä on mm. Tuomijärvi, jossa on kesämökkiasutusta. Valajaskosken voimalaitoksen rakentaminen 50-luvun lopulla muokkasi kylän maisemaa, jolloin esimerkiksi Kuolajoki on muuttunut leveäksi väyläksi.
Kylän puhdas luonto, maaseutumaisuus ja toisaalla kaupungin läheisyys ovat kylämme valtteja, joita kyläläiset arvostavat, ja jotka myös houkuttelevat uusia asukkaita kyläämme.Alakorkalo on kasvava kylä, jonka asukasmäärä on lisääntynyt vuoden 1990 jälkeen reippaasti ja tulee kasvamaan edelleenkin.
Kuva: Antti Pahtaja